Olen reilun kuukauden päivät opiskellut kirjoittamista ja taidejournalismia Turun Yliopiston luovan kirjoittamisen ja Turun Taideakatemian yhteishankkeessa. Näin koulutuksesta Turkulaisessa pari kuukautta sitten ilmoituksen, joka pisti silmään, koska olin jo pitkään haaveillut kirjoittamisen opiskelusta. Laitoin sähköisen hakemuksen ja tuli kirjallinen kutsu haastatteluun jossa sain tietää: 66 hakijaa, joista 30 haastatellaan ja vain 15 pääsee kurssille.

Sain hyviä uutisia ja aloitin opinnot. Samalla opintojen lomassa olen jatkanut koomikko-jonglöörikeikkailua ja niistä seikkailuista kirjoitan toisessa BACKSTAGE -blogissa osoitteessa: www.show-blogi.vuodatus.net

Koulutuksemme yhtenä osiona on koulutuksen ajan ylläpidettävä kirjoittajablogi, jota tämä WRITE, JUGGLE, ENJOY -blogi edustaa. Tarkoituksena on tässä blogissa kertoa opintojen etenemisestä ja sen aiheuttamista elämyksistä ja ajatuksista sekä julkaista joitakin artikkeleita ja harjoitustekstejä.

Jo nyt tässä vaiheessa opinnot ovat antaneet paljon välineitä oman kirjoittamisen kehittämiseen. Meillä saattaa olla yhden viikon aikana 2-3 asiantuntijaopettajaa elokuva-asiantuntija Veijo Hietalasta luovan kirjoittamisen asiantuntijoihin, tohtoreihin ja professoreihin ympäri Suomen. Joku sanoikin osuvasti, että jos tällaisen koulutuksen ostaisi, se maksaisi kymmeniätuhansia euroja.

Reilu vuosi sitten julkaisin esikoisteokseni Sirkus Pjongjang – Keikka Pohjois-Koreaan ja sen jälkeen olen kärsinyt jonkinlaisesta kirjoittajan blokista. On ollut päällä valkoisen paperin kauhu. Olen aloittanut toisen teokseni monta kertaa useilla eri tyyleillä, mutta en ole ollut tyytyväinen lopputulokseen. Olen muuttanut, ollut itsekriittinen ja jopa tuhonnut tekstejäni. Pääongelmana on se, että tarina on kyllä päässä valmiina, mutta tarinan voi kirjoittaa niin monella eri tyylillä. Eräs kirjailija sanoikin, että hän saa liikaa vaikutteita lukemisestaan. Kirjoittaminen alkaa liikaa muistuttaa sen kirjailijan tekstiä ja tyyliä, mitä juuri on lukenut. Tänään on Reijo Mäki -päivä, huomenna kiemurrellaan yksityiskohdissa Sofi Oksasen tapaan jne.

Kuitenkin kehittyäkseen kirjoittajana on luettava paljon. Otin yhteyttä ensimmäisen kirjani kustannustoimittajaan ja suuresti arvostamaani sotakirjailija Seppo Porvaliin kaukomaille ja kysyin häneltä ohjeita toisen teoksen tiimoilta. Hänen ainoa ohjeensa ja kiteytyksensä oli. ”LUE, LUE ja LUE!” Olenkin ostanut kirjahyllyt täyteen kirjoja ja varsinkin Hulluilta Päiviltä metsästettyjä alle neljän euron pokkareita huippukirjailijoilta. Kirjahylly ja yöpöytä ovat täynnä keskeneräisiä kirjoja ja luen päivittäin sitä mikä juuri silloin sattuu kiinnostamaan. Kirjoittajana lukemisessa ongelmana usein on, että en pysty tarpeeksi rennosti heittäytymään tekstin vietäväksi vaan analysoin: miten tämä kohta on kerrottu ja kirjoitettu? Millä tyylillä? Miten henkilöhahmo on luotu? Mikä on konflikti ja miten tarina muodostuu?

Tämän kaiken pitäisi kehittää omaa kieltä ja tyyliä. Sirkus Pjongjangissa otin selkeästi toimintalinjan. En tarkoituksella kuvaillut paljon yksityiskohtia vaan menin tapahtumien kautta suoraan asiaan. Tätä kustantaja ja kustannustoimittajakin hokivat: "Turhat pois ja suoraan asiaan. Toimintaa" Opin kuitenkin kustannusprosessissa paljon kirjoittamisesta ja hioin tyyliäni. Olen sitä mieltä, että lukijan omalle mielikuvitukselle on annettava myös tilaa. En itse jaksa ollenkaan lukea tarinoita, joissa kuvaillaan pelkkiä yksityiskohtia yksityiskohtien jälkeen ja mitään ei tapahdu. Olen ehkä saanut vaikutteita lempikirjoittajaltani Hunter S. Thompsonilta. Monet lukijat ovatkin sanoneet, että kirja on koukuttava. Kun yksi luku on lopussa, on kuulemma pakko lukea seuraavakin. Sain jonkun verran kritiikkiä siitä, että kirjassa on liikaa toistoa. Sekin oli tarkoituksellista: halusin lukijalle saman oksettavan ja kuvottavan tunteen mikä meillä oli Pjongjangissa aivopesun ristitulessa. Taisin onnistua, koska eräs Ylen toimittaja sanoi, että näki painajaisia kirjan luettuaan.

Ensimmäisen teoksen osalta olen saanut tuoreita hyviä uutisia. Ensinnäkin se julkaistiin kuukausi sitten englanniksi Amazonissa, jossa se on onnekseni saanut viiden tähden arvosteluja. Erityiskiitos kirjan kääntäjälle Tomi-Pekka Astikaiselle. Kirjaa on myyty mm. Saksaan, Jenkkeihin, Italiaan, Englantiin ja Brasiliaan. Tuntuu hienolta, että stoori lähti maailmalle. Sen lisäksi sain yhteydenoton kirja-agentilta Washingtonista, joka haluaisi ehkä edustaa teosta Jenkkimarkkinoille kovakantiseksi opukseksi. Käsikirjoitus onkin agentilla parhaillaan luvussa ja odotan innolla mitä hän siitä sanoo? Kirjaa on myöskin alettu kääntää koreaksi soulilaiselle kustantamolle.

Toisen kirjan blokista: ei enää tietoakaan. Luovan kirjoittamisen opinnoissa harjoittelimme useita eri treenikirjoittamisen metodeja, joilla teksti lähtee virtaamaan ja pääsee flow-tilaan. Yhdessä harjoituksessa aikaa oli kymmenen minuuttia, jonka aikana kirjoitimme mitä tahansa niin, että kynä ei pysähdy sekunniksikaan. Jos ei tule mitään mieleen, on kirjoitettava: ”Ei tule mitään mieleen”. Yhdessä harjoituksessa sen sijaan harjoittelimme kirjoittamaan mahdollisimman huonosti, jolloin viimeinenkin itsekriittisyys hälvenee. Huomasin, että itsekriittisyys omalle tekstille on ollut toista teosta aloittaessani ongelmani. Ei enää. Opin ja kiteytin itselleni, että teoksen kirjoittamisprosessissa on useita vaiheita: luonnostelu, kirjoittaminen, editointi, viimeistely jne. Näin ollen on lupa aluksi kirjoittaa huonosti. Huonostakin tekstistä voi löytyä huippukohtia, joita hiomalla voi syntyä uusi tarina tai timantti. Pääpolun sijasta kannattaa eksyä sivupoluille, koska sieltä saattaa löytyä jotain uutta ja ihmeellistä.

Ajattelin kuitenkin laittaa toisen teoksen joksikin aikaa hautumaan, koska haluan keskittyä opintoihin. Tarvitsen siihen etäisyyttä. Uskon, että tämän kokemuksen jälkeen on paljon valmiimpi puurtamaan toista, josta olen kuullut monilta kirjailijoilta: ”Toinen teos on kaikista vaikein” Odottelen parhaillaan myös uutisia työskentelyapurahasta toiselle teokselle Suomen Tietokirjailijoilta. Elämässä kaikki on mahdollista, kun uskoo omiin unelmiinsa. Saanko uutisia Jenkeistä, Koreasta vai Tietokirjailijoilta? Jostakin jotakin kohta tärähtää, se on varma intuitio ja tunne. Ja jos ei tärähdä niin ainakin moottorisahajonglöörin moottorisaha tärähtää käyntiin silloin tällöin ympäri Suomenmaan.

Kirjoittamisen ja opintojen lisäksi olen jatkanut koomikko-jonglöörikeikkoja normaalisti iltaisin ja viikonloppuisin. Kivasti on kesäksi bookkailtu hääkeikkoja ja yritysten tapahtumia. Koko kesä meneekin aika kiireisenä ja kun opinnot loppuvat lokakuussa, alkaakin sopivasti pikkujoulukausi. Se on mukava tehdä, koska vuonna 2014 vietän 25-vuotistaiteilijajuhlaa. 14-vuotiaana aloitin nämä hommat ja päivääkään en vaihtaisi pois.

Kesän teema onkin: WRITE, JUGGLE, ENJOY. Siitä blogin nimi.

Rentoa ja lämmintä kesää!

Juha Kurvinen
www.juhakurvinen.com